No niin, Jonsku Mansku on pakannut reppunsa niin, ettei se enään sitä pura, näin se kertoi minulle. Hieman haikeilla fiiliksillä laitoin Jonskua edustuskuntoon, mutta olen silti kuitenkin varma, että tämä on hyvä juttu. Nukkehautausmaani saa yhden haudan lisää. Haudassa lukee suloisilla koukerokirjaimilla Joan Manuel Alexandrio, enkä koskaan unohda. Tein vaihtokaupat Loveless-Mitsukain kanssa, ja tänne on tulossa ensi viikonloppuna Custom Houselta Puolukka-niminen petitetyttönen. Olen varma, että minulla tulee Puolukan kanssa paljon enemmän yhteisiä hetkiä kuin Jonskun kanssa. Puolukka myös sopii nykyään paremmin nukkekatraaseeni kuin Jonsku.
- Mood:
nervous
Tein tänään Regulle face-uppin kun kerrankin oli aikaa ja innostusta. Kovasti muuten olen tyytyväinen, mutta huulet näyttävät kuvissa paljon oranssimmilta mitä luonnossa, samoin kulmakarvat, enkä pidä siitä yhtään. Jätkä muistuttaa jotakuta kovasti, mutten saa päähäni ketä, enkä pidä siitäkään. Tarkoituksenani oli siis saada luonnollinen naama, huumeongelmaisen kasvot. Myöhemmin suunnitelmissa on tehdä ruhjetta käsitaipeeseen ja suonia käsistä näkyviin. Saattaa olla, että face-upp menee uusiksi kanssa... Mielipiteitään saa kuitenkin ilmaista! : )
- Mood:
bored
Tänään tänne nyt sitten kotiutui puolentoista vuoden takainen haave. En vielä kerro äijästä enempää, antaa kuvan kertoa puolestaan...
ps. Olen ihan myyty<3.
- Mood:
excited
Yumen järjestämä Dollmore-kimppa saapui ja sain Reguluksen kamoja hieman jo käsiini. Silmät, pinssin, paidan, röökin, käsiraudat, lenkkarit ja rannekellon. Momokin sai kimpassa pitkäkyntiset kädet, jotka ovat vähän turhankin valkoiset Momon nykyiseen hipiään nähden... ;/ Tässä aiemmin olen harrastajilta tilannut Regulukselle takin, henkselit ja baskerin. Tästä se lähtee taas, uuden hahmon luominen ja kaikkien roinien hommaaminen. Rahatilanne vaan on ikävä tällä hetkellä, enkä saisi tuhlata mihinkään ylimääräseen senttiäkään (Ja kyllä, nuket lasketaan tässä kohtaa ylimääräiseksi, vaikka aina ennen olen nukkeihin pystynyt sijoittamaan oli rahatilanne mikä tahansa.). Katsotaan nyt, miten pitkälle näillä roinilla eteenpäin Reguluksen kanssa mennään... Tarkoituksena siis olisi, että saan herran kotiin ensi tiistaina 8.9, vaikka Suomessa Mistan hoivissa se onkin jo pidempään ollut.
Olen muuten pahoillani siitä, että olen ollut kovin epäaktiivinen lukemaan teidän kirjoituksianne. Aika ei yksinkertaisesti ole riittänyt edes omaan kunnon päivitykseen täällä. Erityisen huonosti luen teidän englanninkielisiä merkintöjä, koska aikaa minulla sellaiseen vierähtää tovi jos toinenkin. Jos koet, että haluat poistaa minut listoiltasi, voit tehdä sen. Yritän kuitenkin taas aktivoitua, ja ehkä se on mahdollista nyt kun Reguluskin saapuu!
- Mood:
confused
Kirjoitin nukeilleni taustarinat puhtaaksi, joita olen mielessäni jo hyvän tovin pyöritellyt. Vanhojen kanssa ei olisi yksinkertaisesti tullut yhtikäs mitään enää. Olen niihin nyt melkoisen tyytyväinen. Haluan niiden olevan kunnossa ennen kuin Regulus kotiutuu, ettei sitten tule liian suurta urakkaa kerralla. Momon taustatarinassa viitataan jo Regulukseen, muttei sitä tarvitse huomioida niin suuresti.
( katso taustatarinat )- Mood:
good
Nyt tällaista yleistä kyselyä. Minä en aio kimppaa laittaa pystyyn kun ei sellaisesta mitään kokemusta ole, mutta onko kukaan ajatellut tehdä Piposdollille kimppaa? Sinne ei varmasti kimppoja juurikaan tehdä, ja nytkin siellä on aika moni tavara sold outissa, mutta kellään kiinnostusta, vaikkapa myöhemmin?
- Mood:
hot
Tämä löytyy siis jo Hartsilapsista, mutta tänne se myös. Nyt se tuli, uusi alku teille, Joan Manuelille ja minulle.
- Mood:
full
Kuinkas moni tunnistaa? ;)
- Mood:
excited
Olin mökillä ja pääsin vihdoinkin kuvailemaan pikkuisen Mikaelia. Tuntui kivalta, ja minä tiedän, että Mikaelkin hymyili.
Olen alkanut muokkamaan kuvia vähän eri tavalla kuin aiemmin, ja koitan nyt parhaani mukaan tähän tapaan totutella. Tulette tyylinmuutoksen todennäköisesti huomaamaan ajan kuluessa jos seuraatte tarkkaan. Tähän vaikutti paljon sellaiset seikat kuin että minulla on nyt ikioma uusi kannettava tietokone, astetta uudistuneempi muokkausohjelma, KAMERA JOKA TOIMII JÄLLEEN ja nukkejen uusiutunut maailma (siitä voitte lukea lisää Hartsilapsien hartsikannastani). Koen itse olevani kasvanut pikkuriikkisen nukkeilijana henkisesti, ja siksi haluankin aloittaa ikään kuin puhtaalta pöydältä kun kerrankin siihen on oiva tilaisuus. Aion lyödä nukkeiluuni sellaisia panoksia, joita aiemmin en ole hokannut edes kokeilla.
- Mood:
blah
Olen innostunut taas ompelemaan kaikkea kivaa nukeille. Päässä paljon kaikenlaisia ideoita ja kerrankin inspiraatiota jopa vetää se ompelukonekin komerosta. Yhden topin tein Momolle ja minihame on tekeillä. Se vain on todella, todella surullista, etten saa näytettyä vieläkään kuvia teille niistä vaatteista, tai nukeistani, tai ylipäätänsä mistään. Kamerasta hajosi nestekidenäyttö, säröiksi meni ja meinasin kuolla. Pelkäsin ihan hulluna, että se oli nyt kamerani menoa, mutta onneksi sen pystyy korjaamaan. Korjaus tulee maksaan vaan jotain ~100€ -150€, eikä kyllä liiemmin se hymyilytä, mutta iskuun se on taas saatava! Sittenhän minulla on vielä sekin vanha ongelma, että koneestani ajurit (kai) on paskana, enkä saa kuvia kameralta koneelle. Onneksi äite lupasi vähän sponssata ja ostaa minulle ikioman kannettavan lähitulevaisuudessa. Sitä vaan täytyy vielä hetki odotella, mutta sitten kun saan sen datailen päivät pitkät vailla huolen häivää ja lupaan, että saatte nähdä paaljon kuvia!
- Mood:
sick
Olen päättänyt pistää Piposdollin D-Bahani myyntiin. Yksi ostajaehdokas sille jo on, mutta jos hällä kiinnostusta kisuliin ei enää ole laitan sen yleiseen myyntiin Hartsilapsiin. Vaikka niin kovin mielellään antaisin sen jollekulle ketä tunnen edes pikkuisen enemmän... Halvalla Jonsku Mansku ei lähde, olen kiskuri ja vedän takaisin omaan käteen saman summan millä jätkän aikoinani ostin. Sillä rahalla saisin tilattua Lutsilta delffimiehen Moonin, jota olen hinkunnut puolitoista vuotta.
- Mood:
determined
Pitäkäähän lippu korkeella!
- Mood:
sleepy
- Mood:
happy
Tulipa sitten kunnon pläjäys pätemistä, nam!
- Mood:
tired
vasemmalta oikealle > Joan Manuel (Piposdollin Dreaming Baha), Lillian (Fairylandin Mini Fée Marcia), Mikael (Alchemic Labon L-bi), Momo (Dollmoren Sweet Wind Memory Momo)
- Mood:
sore